Loppukaneetti

On kai aika sanoa jotain syvällistä ja tyhjentävää. Huomisen varaan en sitä jätä, koska on vielä pakkaamatta, ja kuviakin pitäisi poltella cd:ille useita gigoja, joten niihin tuhraantuu varmasti aikaa. Jos on hyvä sää, on myös pakko käydä vielä uimassa. Lento lähtee onneksi vasta 18.30.

Suomeen on siis tultava takaisin, mutta niin on tännekin. Tällä hetkellä en kaipaa Suomea. Ihmisiä siellä kyllä. Kävin äsken ulkona kävelyllä, t-paidassa, shortseissa ja sandaaleissa. Siis keskellä yötä. Suomessa saman voi tehdä ehkä kerran vuodessa. Täällä varmaan parisataa kertaa. Siinä yksi hyvä syy, miksi en kaipaa pimeää loskaan. Sanokoon joku muu mitä tahansa, mutta lämpimässä vain on yksinkertaisesti mukavampi ja helpompi elää. Mikä on hirveämpää, kuin palella napakassa pakkastuulessa pysäkillä odottamassa bussia?

Ensimmäisenä iltana tuntui epätodelliselta olla täällä. Jotenki pelottavaa olla yhtäkkiä niin kaukana kotoa. Tunne kesti muutaman päivän. Tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi. Nyt täällä on jo todella kotoisaa, ja joka päivä pidän Sydneystä enemmän kuin edellisenä päivänä. Tässä vaiheessa hyvin paljon. Siksi on haikeaa lähteä pois.

Mitä muuta täällä on kuin lämpö?

(Ihan kuin jotain muutakin tarvittaisiin...)

No, ihmiset. En sano, että parempia kuin Suomessa, mutta erilaisia. Kaikki hymyilevät melkein aina. Ihmekös se - kyllä mäkin hymyilisin, jos aina paistaisi ja olisi lämmin. Itse asiassa täällä varmaan hymyilinkin koko ajan, vähintään sisäisesti.

Meri. Ei tarvinne sanoa enempää, kuvat kertovat.

Keskusta. Kun haluaa hengittää suurkaupungin ilmaa, katsella maailman menoa tai ostaa mitä tahansa.

Luonto ja eläimet. En taaskaan sano, että parempia kuin Suomessa, mutta erilaisia. Palmuja, eukalyptuksia, akaasioita. Rainbow lorakeeteja, kakaduja, kookaburria. Vesinokkaeläimiä, kenguruja, emuja, koalia, dingoja.

...

Kiitos blogin lukijoille. Tiedän, että aika moni luki tätä, joten en kirjottanut vain omia muisteluitani varten. Nyt kuitenkin vaikenen toistaiseksi. Seuraavaa Australian-matkaani odotellessa...

Pian nähdään!

Perjantai 13.1. - Blue Mountains

Taas oli jo etukäteen suunniteltu, että lähdetään käymään Blue Mountainsilla, joka on kuuluisahko ja laajahko alue noin sadan kilometrin päässä lännessä. Ei siis auttanut aamulla valittaa, vaikka taivas oli harmaa ja vettä tuli.

Tunnetuin nähtävyys Blue Mountainsilla on Three Sisters, joka on kolmea naista muistuttava kalliomuodostelma. Ajettiin näköalapaikalle, josta on vain noin sadan metrin matka kyseiseen nähtävyyteen. Sankan sumun takia ei kuitenkaan nähnyt yhtään mitään. Pelkkää harmaata joka suuntaan. Hieman ehkä harmitti. Sateen takia ei myöskään haluttu lähteä kävellen kiertelemään kallionreunaa kulkevia kävelyreittejä. Jossain paikassa sumu oli hälvennyt hieman, ja jyrkänteeltä näki jonkin verran. Tuolloin oltiin noin kilometrin korkeudessa, joten kirkkaalla olisi näkynyt varmaan aika kauas. Jyrkänteen alla oli muuten läjä autonromuja.

Iltapäivällä ajeltiin takaisin kotiin ja katottiin The Dukes of Hazzard. No... olihan siinä hetkensä, mutta ei voi mestariteokseksi sanoa.

Kuvia kai tulee...

Torstai 12.1. - Cronullan rannat

Nukuin pitkään. Tod ja Hanna lähtivät muksujen kanssa aikaisin aamulla koko päiväksi vesipuistoon. Itse otin aamun rauhassa. Suunnitelma oli kierrellä Cronullaa, koska sekin on kohtuullisen iso alue, enkä ollut nähnyt kuin murto-osan siitä. Taisin päästä ovesta ulos vasta kahden maissa... ja taas kerran kameran kanssa.

Aloitin reissuni lounaalla, kuinkas muuten. Joku thai-ravintola se oli. Iso lautasellinen riisiä ja kolme reilun kokoista kauhallista eri kana- ja lihasooseja. Teki aika tiukkaa pistellä koko satsi alas. Mausteisen ruoan kyytipoikana meni helposti litra vettä. Uskomattoman herkullinen ja järjettömän iso ateria, ja hinta alle viisi euroa. Ei paha.

Lähdin sitten tallustelemaan Cronullan niemen rantoja pitkin. Näin muun muassa pelikaanin ja kookaburria, tunnetaan myös nimellä naurulintu. Hupaisan näköisiä otuksia ja melko merkillistä ääntä pitivät. Oli jokseenkin kuuma päivä - taas kerran - joten en todellakaan jaksanut koko niemeä kiertää, vaan oikaisin suoraan niemen itäpuolelle Shelly Beachille. No, olihan siellä jotain kallioihin liimautuneita korpuiksi kuivuneita simpukoita, en tiedä tuleeko rannan nimi sitten siitä. Kameran kanssa kului taas aikaa reilumman puoleisesti. Mutta niinhän ne ammattilaisetkin sanovat, että kun lähdetään kuvaamaan, ei ole kelloa eikä paluuaikoja. Ei sillä että olisin mitään mestarillisia kuvia kuitenkaan saanut.

Jatkoin pohjoiseen, eli takaisin tuttuja kulmia kohti. Olin tuttuun tapaan aika naatti, joten kotona vaihdoin uimashortsit jalkaan, otin pyyhkeen olalle ja suuntasin takaisin rannalle. Vedessä tuli polskittua aika pitkään, aallot tosin alkoivat taas ärsyttää, kun ei pystynyt rauhassa uimaan kuin 10 sekuntia kerrallaan vaahtoryöpyn häiritsemättä.

Seurasin myös soutajien harjoituksia. Täällä on aina välillä joitain isoja soutukisoja, joissa veneet ovat noin 5-metrisiä ja miehistöön kuuluu neljä soutajaa ja perämies(?). Rannalta lähdön kuvittelisi olevan mahdotonta metrin korkuisia vaahtopäitä vastaan, mutta eipä ollut. Aika mielenkiintoiselta se kyllä näytti: Miehet hyppäsivät täsmälleen samalla hetkellä veneeseen, nappasivat salamana airosta kiinni ja alkoivat soutaa tahdissa kaikin voimin. Vene lähti rannasta kuin raketti ja pomppi aika iloisesti törmätessään aaltoihin.

Jossain vaiheessa mereltä alkoi kuulua huutoa, ja joku heilutti kättään ilmassa. Hätä! Hengenpelastajat eivät olleet enää töissä. Onneksi soututiimeistä löytyi puolidelfiinejä, jotka syöksyivät apuun kellukkeiden kanssa. Kuulemma joka vuosi rannoilla hukkuu muutamia. Yleensä ne ovat turisteja, jotka eivät osaa välttää alueita, joissa vesi liikkuu rannalta pois päin.

Kuvia tulossa.

Keskiviikko 11.1. - Darling Harbour

Tänään oli neljäs ja luultavasti viimeinen päivä keskustassani. Taas junalla keskustaan Town Hallille (tällä kertaa sain ilmastoidun junan), josta oli tarkoitus hypätä monorailiin. Korviini kantautui kuitenkin jonkin halpakaupan kaiuttimista vouhkaava miesääni, joka toitotti, miten halpaa tässä kaupassa oli. Ja halpaa oli: ostin 10 dollarilla hyvän repun ja 3 dollarilla bumerangin. Kaupalla ei muuten ollut nimeä.

Kaupasta selvittyäni hyppäsin siihen monorailiin, joka kiertää pientä, noin 20 minuutin mittaista lenkkiä keskustassa. Ajelin ensin yhden täyden kierroksen, ja sen jälkeen jatkoin vielä Darling Harbouriin, joka on kaunis satama-alue täynnä kuppiloita ja baareja (kalliita). Onpa siellä myös kauppakeskus, jossa tuli kierreltyä. Yhdessä kaupassa en ehtinyt monta sanaa myyjälle sanoa, kun hän jo kysyi mistä päin olen. Kieleni ei siis vakuuttanut. Tai ehkä se johtui ulkonäöstäni, sillä seuraavan kaupan myyjä kysyi heti sisään astuttuani "Are you Swedish?".

Päivän pääkohde oli kuitenkin Sydney Aquarium. Annan paikalle pisteet siitä, että sieltä löytyi vesinokkaeläin, liejuryömijä ja losserokala. Lippua ostaessani tiskin takana istunut afrikkalaista syntyperää ollut nainen katsoi opiskelijakorttiani ja sanoi "Aa...Finland! Mita kuluu?" Meinas leuka pudota pöydälle. Hänellä oli kuulemma joskus ollut suomalainen partneri.

Suosituin ja kieltämättä kiinnostavinkin kohde akvaariossa on vedenalainen, lasiseinäinen tunneli, joita siellä on kaksi. Toisessa käveltiin hyljealtaan alla, toisessa haialtaan. Hylkeet olivat aika veikeitä - oli kiva seurata, kun ne uivat torpedon lailla tunnelin katon yläpintaa hipoen. Näytti kivalta puuhalta. Hylkeitä olisi voinut tuijottaa aika pitkään...

Sain kuitenkin silmäni irti niistä veitikoista. Haialtaassa oli myös rauskuja sekä tiesmitä pienempiä kaloja. Hait eivät kuitenkaan syöneet niitä... omituista. Suurimmat hait olivat 3-metrisiä. Aika tylsiä kyllä hylkeisiin verrattuina, lilluivat vain paikallaan ja lipuivat vesivirran mukana. Mokomat laiskat möhkäleet. Akvaarion altaista löytyi myös pingviinejä ja krokoja, sekä tietysti jotain pieniä sinttejä ammeet pullollaan, mutta kuka nyt sellaisia jaksaa katsoa.

Illalla Tod ja Hanna tulivat Todin serkun Elkan ja tämän miehen Brienin kanssa keskustaan, ja menimme päivälliselle Chinatowniin. Muita odotellessa kävin eräässä matkamuistokaupassa. Olin ainoa asiakas, eikä se ollut ensimmäinen kerta kiinalaisten pitämässä liikkeessä. En tiedä oliko sattumaa. Kuitenkin vähän epämiellyttävä tunne, kun ensin pukumies avaa minulle oven, sen jälkeen lähes jokainen myyjä haluaa tervehtiä minua erikseen (ja liikkeessähän työskentelee puoli sukua), ja kaikki tuijottavat minua, koska olen liikkeen ainoa asiakas. Pari pyörähdystä hyllyjen ympäri ja äkkiä ulos. En taida enää uskaltaa mennä kiinalaisiin kauppoihin.

Illanmyöhällä vielä oluset Darling Harbourin rantabaarissa (yhdessä niistä kalliista), ja sitten kotiin. Mä olin kuski. Tosin keskustassa ei ollut mainittavasti liikennettä siihen aikaan, mutta kuitenkin. Niin, ja Elka sanoi mulle "You're the biggest human being I've ever seen". Kohteliaisuus? Kuulemma.

Monorail kulkee kaupungin läpi.

Darling Harbourin ostoskeskus rantakahviloineen.

Keskusta kuvattuna Darling Harbourista. On vähän käyrä kuva...

Olisko toi nyt sitten grey nurse shark eli harmaa hoitsuhai.

Chinatown on kävelykadunpätkä täynnä kiinalaisia ravintoloita ja kauppoja.

Tiistai 10.1. - Sight Seeing osa 2

Vähän liian kuuma päivä keskustassa hortoilemiseen, mutta sinne kuitenkin lähdin, kun Tod jäi hoitelemaan omia bisneksiään. Sää oli kuin morsian, joten otin kameran mukaan. Mun tuurilla kohdalle sattui tietysti taas vanha, kuuma juna. Uusissa, ilmastoiduissa junissa tosin ehtii tunnin matkalla melkein tulla kylmä.

Aloitin matkan Circural Quaystä. Menin ensin kuvailemaan oopperataloa ja jatkoin sieltä matkaa Harbour Bridgelle, jossa kiipesin torniin katselemaan maisemia satama-alueelle päin. Tässä vaiheessa olin pyörinyt jo parikolme tuntia ympäriinsä hikeä valuen ja kameranmötikkä kaulalla roikkuen. Alkoi vähän hermoja kiristää ja oli pakko käydä haukkaamassa jotain.

Jatkoin matkaa laajaan Botanical Gardensiin, jossa on paljon... noh, kasveja. Isoja puita ja muita, mutta en ollut niistä kovin innoissani. Seuraavana vastaan tuli Hyde Park, joka on kyllä ihan nätti, muttei kovin iso verrattuna Lontoon Hyde Parkiin. Nyt oli kutakuinkin Sydney Towerin vieressä, joten pitihän siellä mennä käymään. Lippu ylös maksoi 17 dollaria, mutta siihen sisältyi OzTrek, jossa kerrottiin Australiasta ja katsottiin vauhdikas leffapätkä teatterissa, jossa penkit heiluivat esityksen mukana. Matka itse torniin 250 metrin korkeuteen kesti hissillä pari minuuttia. Näkymät olivat kyllä ihan mukavat. Ylös torniin ei ollut juurikaan jonoa, mutta alas saikin jonottaa puoli tuntia.

Alkoi olla jo ilta ja päivällisen nälkä. Kävin vielä ostamassa vähän matkamuistoja sekä suklaapatukan japanilaiselta katukioskimyyjältä, jonka puheesta ei tahtonut saada mitään selvää, koska heppu hymyili koko ajan suupielet korvissa asti.

Sitten taas tunti junassa ja kotona lysähdin uupuneena sohvalle.

Oopperatalo Harbour Bridgeltä kuvattuna.

140-metriä korkean Harbour Bridgen päälle pääsee kävelemään. Tosin aika kallista lystiä.

Hyde Park. Eipä se oo muuta kuin leveä kävelykatu puiden välissä.

Sydney Towerista näkee kivasti. Valkoinen oopperatalo pilkistää hieman, myös Harbour Bridge kurkistaa lähinnä olevan pilvenpiirtäjän takaa.

Maanantai 9.1. - Autoilua, dartsia ja krikettiä

Aamulla Tod kysyi, olisinko mä se kuski tämän päivän, koska hänen olkapäänsä edelleen haittasi ajamista. Sanoin, jotta tottahan toki. Olinhan sitä varten hankkinut kansainvälisen ajokortin.

Vaikeinta ei ollut vasemmalla kaistalla pysyminen (vaikka siihenkin pitä ajoittain keskittyä ihan tosissaan), vaan auton hahmottaminen ja hallitseminen, koska ratti on siis oikealla puolella. Onneksi Todin Holden Berlina on sentään automaattivaihteinen, jotta ei tarvitse vasemmalla kädellä sohia vaihdekeppiä. Oli aluksi hieman hankala hahmottaa, missä auton vasen reuna kulkee. Välillä tulikin ajettua aika varman päälle oikeassa reunassa. Välillä vaas liian vasemmalla, koska sitä on itse tottunut istumaan kaistan vasemman reunan päällä. Pakittaessa oli hyvin outoa katsoa vasemman olan yli taakse, pää kun tahtoi väkisin kurkata oikealta puolelta onko takana esteitä.

Liikenneympyrässä ajamisesta on pakko mainita, se on täällä sen verran erikoista. Niitä on muuten varsin paljon, ja yleensä ne ovat nelihaaraisia. Tällöin niissä ajetaan lähes kuten tavallisessa x-risteyksessä. Jos käännytään ensimmäisestä vasemmalle, vilkutetaan vasemmalle, jo ennen ympyrää. Jos taas jatketaan ympyrästä suoraan, ei vilkuteta missään vaiheessa mihinkään suuntaan. Ja jos taas ajetaan pidemmälle ja käännytään tulosuuntaan nähden oikealle, vilkutetaan jo ennen ympyrää oikealle ja jatketaan sitä niin kauan, kunnes poistutaan ympyrästä, jolloin vilkutetaan vasemmalle. Ei välttämättä maailman yksinkertaisinta, ja Todin kanssa kävinkin asiasta pitkän väittelyn.

Todin autosta vielä. Holden vastaa siis Opelia, ja siltä löytyy esim. malli Astra. Muitakin samoja, mutta eri nimisiä asioita on tullut vastaan, esimerkiksi GB Glass -jäätelö tunnetaan täällä nimellä Streets ja Axe on Lynx.

Yksi päivän tavoitteista oli ostaa tikat Todin darts-tauluun. Kyllähän sellaiset saatiinkin pitkän prosessin jälkeen, koska piti löytää kunnolliset tikat. Sen opin, että hyvät tikat tehdään volframista ja oikeat darts-taulut (kuten Todin taulu) sian karvasta. Iltapäivällä Todin kanssa pelailtiin dartsia parvekkeella ja Tod opetti useita eri darts-pelejä. Naapurin mamma valitti puuhan aiheuttava häiritsevää "melua". Voin kuvitella... "tok, tok, tok..... tok, tok, tok....."

Illalla katottiin telkusta krikettiä. Tod selitti sääntöjä melkolailla pitkään, ja sain koko ajan esittää tarkentavia kysymyksiä, koska säännöt eivät ole aivan yksinkertaiset (tyyliin jalkapallo: "potkaise pallo maaliin"). Alkaa aina hymyilyttää, kun Tod alkaa intohimoisesti kertoa kriketistä tai rugbystä, jotka ovat täällä kansallislajeja. Tod aina paasaa siitä, miten kovia pelejä ne ovat ja miten hyväkuntoisia pelaajat ovat, ja sitten Tod juoksee ympäri olohuonetta demonstroidessaan taklauksia ja kiinniottoja.

Illalla suunnittelin kevään lukujärjestystä, mikä on tehtävä täällä, koska koulu alkaa paluutani seuraavana päivänä.

Sunnuntai 8.1. - Pulikointia

Erikoista. Etsin netistä säätietoja, ja kaikki sivustot yhtä lukuunottamatta ennustivat viikonlopulle pilviä ja sateita. Tämä yksi lupasi aurinkoa, ja onneksi se oli oikeassa. Taas siis täydellinen rantakeli.

Mentiinkin siis Hannan ja Todin kanssa Cronullan rannalle. Tod näytti minulle, miten oikeaoppisesti bodysurfataan - ei sillä että olisin kuitenkaan oppinut. "Follow me", kävi käsky ja Tod lähti uimaan merelle päin. Hetkessä hän oli parinkymmenen metrin päässä minusta. Itse olin päässyt ehkä 5 metriä eteenpäin, koska näin jumittamaan aaltoihin. Tod sukelteli niistä kätevästi ali. Pitää kuulemma sukeltaa pohjaan asti, koska siellä vesi virtaa vähiten, ja samalla potkia pohjasta vauhtia. Tuntuu siltä, että pitäisi olla puoliksi hylje pystyäkseen kätevästi liikkumaan näissä aalloissa.

Aallot olivat taas tänään melko isot. Välillä vettä oli vain polveen asti, mutta aallon tullessa kastui kaulaa myöten. Ennen isoa aaltoa vesi aina virtaa voimakkaasti merelle päin ja pahimmillaan vie mennessään, kuten aiemmin jo selitinkin. Iso aalto myös välillä vetää perässään rantaan päin aika voimalla.

Iltapäivällä ei taaskaan tullut tehtyä mitään, mikä kiinnostaisi ketään. Sain pari hyvää kuvaa kakadusta. Huomiseksi on luvattu sadetta - myös sillä sivustolla, joka piti viikonlopun osalta paikkansa.

Lauantai 7.1. - Rennosti Cronullassa

Pilvisiä päiviä oli monta putkeen, ja uskokin meinasi jo mennä, mutta no worries - Australian aurinko palasi! Kuinka mukavaa olikaan jälleen tuntea pilvettömältä taivaalta paahtava kuumuus. Ensimmäisinä päivinä se tuntui tukalalta, nyt sitä ehti jo kaivata. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä tekisi: rannalle - mars! Voidetta roppaan, rantapyyhe, lukemista ja juotavaa reppuun, ja nokka kohti biitsiä. Ei rannalla kuitenkaan tolkuttoman kauan uskaltanut olla, edelliskerrasta viisastuneena...

Hanna ja Tod menivät päivällä Todin hyvän kaverin isän hautajaisiin. Tiistaina kuollut Steve Rogers oli aikansa rugbylegenda ja vaikutti sittemmin manageripuolella. Suomessa tuskin kukaan on hänestä ikinä kuullutkaan, mutta täällä tapaus oli tiistain pääuutinen.

Tod kävi päivällä uudelleen lääkärissä, koska olkapää oli edelleen varsin kipeä. Sai koko ensi viikon sairaslomaa, joten eipä tarvii mun olla yksin.

Iltapäivällä otin kameran kaulalle ja lähdin taas kiertelemään Cronullaa, nyt lähinnä rantaa. Sataa ruutua tuli taas napsuteltua.

Talo, jossa olen viime päivät majaillut.


Crunullan biitsi. Tarkoitus ei todellakaan ollut luoda panoraamakuvaa, näppäsin vaan kuvat samasta pisteestä vasemmalle ja oikealle. Kai tuosta nyt vähän saa jotain hahmotettua. Ranta jatkuu vasemmalle melko kauas... Varmaankin muutama kilsa yhteensä.

Perjantai 6.1. - Matkamuistoja

Pilvee, pilvee, pilvee. Alan saada tarpeekseni näistä pilvisistä päivistä, muistuttaa liikaa Suomen kesästä. Tänään ei kuitenkaan ollut yhtään viileä. Käytiin taas päivällä leffassa Todin ja lasten kanssa, tällä kertaa Cheaper by The Dozen 2. Odotin kyllä Steve Martinilta vähän enemmän.

Leffan jälkeen hyppäsin junaan ja matkustin taas tunnin keskustaan. Pitkä aika, mutta ei maksa kuin vitosen, ja menopaluu vain taalan enemmän. Tallasin taas George Streetiä Circular Quaylle eli oopperatalon liepeille ja kadun toista puolta takaisin. Kiertelin valtavan määrän matkamuistokauppoja, ja mukaankin tarttui vähän sitä sun tätä. Aitoja aboriginaalituotteita oli hieman hankala löytää. Pitää kyllä vielä ensi viikolla jatkaa shoppailua, kauppoja ja nähtävää on niin järjetön määrä. No, eihän kaikkea tarvitse nähdä, mutta jotain olis kiva ostaa täältä. George St. on noin 4 kilometriä pitkä, molemmat puolet täynnä kauppoja, ja kun poikkeaa sivukaduille, löytyy lisää ja lisää kauppoja. Keskustassa pitäisi nähdä vielä ainakin Darling Harbour ja siellä oleva Sydney Aquarium, ehkä Botanical Gardens, Oxford Street... 300-metriseen Sydney Toweriinkin tekisi mieli, mutta maksaa aika paljon.

Uupuneena kotiin(?) palatessa jalkapohjat olivat aika muussina. Thongs eivät olleet paras jalkinevalinta useiden kilometrien asfalttitaipaleelle. Illalla Todin saksalainen serkku Elka ja miehensä Brien tulivat tänne syömään ja kutsuivat meidät sinne keskiviikkoillaksi. Elka kutsuu mua joskus Hansiksi ja välillä Olofiksi, koska mä oon muka niin ruotsalaisen näköinen. Ensin se oli tahallista, mutta sitten hän esitteli mut miehelleen Hansina. Nice.

Torstai 5.1. - Road trip

Eilistäkin synkempi sää: paksu harmaa pilvikatto, lämpöä vain hiukan päälle kahdenkymmenen ja sadekuuroja. Hanna oli kuitenkin etukäteen puhunut tämän päivän vapaaksi, ja suunnitelmakin oli päivälle tehty, joten ei auttanut kuin ottaa auto alle ja toteuttaa suunnitelma: lähdettiin ajamaan rantaa pitkin etelään. Mukaan oli pakattu reilusti eväitä ja jopa grilli. Suomalaiset ovat grillikansaa, mutta eivät taidat aussit olla yhtään jäljessä. Eväitä pysähdyttiin syömään jo melko alkumatkasta Wollongongissa. Katoksessa grillattiin pihvejä ja pideltiin sadetta.

Matkan seuraava etappi oli Kiama, jonka rantakallioissa oli hauska nähtävyys. Kallioiden alla kulki tunneli, joka päätyi suuren, ylös johtavaan aukkoon. Aaltojen osuessa sopivasti aukosta roiskahti ilmoille valtavat pärskähdykset (kuva). Nähtiinpä myös pari parvea delfiinejä! Tosin ei niistä näkynyt paljon muuta kuin selkäevät, välillä vähän enemmänkin.

Viimeinen kohde oli Carringtonin vesiputous korkealla vuorilla sademetsän keskellä. Putous oli melko korkea, mutta varsin kapea, koska siihen virtaava joki muistutti voimakkuudeltaan lähinnä puroa. Putousta tosin oli vaikea nähdä erittäin sankan sumun takia - näkyvyys oli arviolta 100 metriä. Pilvisestä ja märästä säästä huolimatta paikka oli todella hieno, osittain juuri sumun takia.

Kilometrejä kertyi yhteensä lähes 300. Illalla kotona katsottiin nauhalta Elf. Ihan hupaisa tonttuleffa.

Lisäilin kuvia aiemmille päiville!

Vesi purskahtelee kallionkolosta Kiamassa.

Sumua vuoristotiellä. Tulee mieleen Päätön ratsumies.

Näkyvyys: huono. Ilman kosteusprosentti: suuri.

Seis! Maailma loppuu tähän! Tuossa siis takana se vesiputous, jota ei oikein kunnolla nähty.

Sademetsässä saa ajaa vain vasemmalle. Kiva puu.

Keskiviikko 4.1. - Kauppakeskus

Taivas täynnä pilviä ja lämpöäkin vain 22 astetta. Ei siis asiaa rannalle. Lähdettiin Todin ja lasten kanssa käymään 5 minuutin junamatkan päässä Mirandassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa nimeltään Westfield Shoppingtown. Nimensä mukaisesti pienen kaupungin kokoinen: kolme kerrosta, jokaisessa pinta-alaa ehkä Ison Omenan verran. Luulisi siis jotain löytyvän, mutta suurin osa liikkeistä tuntui myyvän naisten vaatteita tai naisten kenkiä. Lisäksi ainakin vaatteet tuntuivat maksavan hunajaa, alennuksista huolimatta. Ei tee mieli maksaa t-paidasta 50 taalaa. No, nähtiinpä sentään Ian Thorpe. Ja kyllähän sieltä jotain tarttui kaupastakin mukaan.

Illalla ei tehty mitään sensaatiomaista. Ei kuvia.

Tiistai 3.1. - Leffa ja surffausta

Aika rauhallinen päivä. Aamupäivällä Minttu lähti Melbourneen, josta lentää takaisin Uuteen-Seelantiin, jossa siis asuu vielä tämän kevään. Päivällä käytiin Todin ja lasten kanssa kattomassa Zorron legenda tässä Cronullan teatterissa. Se nyt oli sitä mitä odotinkin. Zorro hoitelee yksin pelkällä miekalla laumoittain kiväärein aseistautuneita miehiä. Lopussa järjettömän pitkä ja tappavan tylsä tappelu. Ja mitäänhän ei käy, vaikka lapiolla mätkitään naamaan.

Leffan jälkeen syötiin Hannan entisessä työpaikassa eli Fifi's Chicken & Seafoodissa fish and chipsit. Illalla käytiin viereisellä rannalla kokeilemassa surffausta. Krhm. Tuuli oli aika järjettömän kova. Merelle päin kävely oli uskomattoman raskasta, kun jokainen vastaan tullut aalto heitti metrin taaksepäin ja kainalossa oli lauta, johon tuuli tarttui melko herkästi. Surffaus oli... vaikeaa. Koitin vain vatsallani maaten kauhoa ja päästä aaltojen päälle, mutta melko heikoin tuloksin. Pääkin tuli kipeäksi, nielin varmaan liikaa merivettä.

Maanantai 2.1. - Kotona vaan

Koko yön satoi. Teki luultavasti hyvää, koska nurmikot olivat monin paikoin jo aivan keltaisia. Vaikka oli pilvistä ja lämpötila oli edellispäivästä laskenut lähes 20 astetta, tarkeni silti hyvin shortseissa. (Heh heh...) Ensimmäinen päivä, jolloin ei hikoillut ollessani liikkumatta.

Aamupäivällä rainbow lorakeetit tulivat taas norkoilemaan ja kerjäämään leipää. Pitihän sitä antaa, kun niin kauniita ovat. Vastineeksi sain taas fotoja. Lintuja oli lähemmäs kymmenen siinä parvekkeella pyörimässä. Yksi keksi istua pääni päälle.

Päivällä vietiin Tod lääkäriin näyttämään edellispäivänä uidessa loukkaamaansa olkapäätä. Ei murtumaa, mutta tuskaisen kipeä. Iltapäivällä katottiin videolta War of the Worlds eli Maailmojen sota. Tomppa Cruise pelastui täpärästi noin 67 kertaa avaruudesta tulleiden robottien kynsistä. Hohhoijaa.

Siinäpä se päivä.

Pakko laittaa lisää kuvia näistä, kun ovat niin uskomattoman näköisiä.

Kakadu tuli vierailemaan Hannan ja Todin kämpän parvekkeelle. Eipä voi senkään ääntä kauniiksi kehua.

Sunnuntai 1.1. - Lääh

Hyvää uuttavuotta kaikille blogin lukijoille (teille molemmille).

Luulin, että eilinen oli kuuma. No kyllähän se oli, mutta tänään tuli kaikkien aikojen lämpöennätys vuoden tälle ajankohdalle. Lentokentällä mitattiin +45C, Bundeenassa oli luultavasti pari astetta viileämpää. Ei kuitenkaan vilu päässyt yllättämään.

Ei voinut oikein tehdä mitään. Ulkona ei voinut olla, koska oli niin kuuma. Lämpötilaa kuvaa hyvin sana 'paahtava'. Jonkin verran kyllä tuuli, mutta tuulta voisi lähinnä verrata hiusten kuivaajaan: kuivaa, vaan ei viilennä. Sisälläkään ei tehny mieli tehdä juuri mitään muuta kuin juoda. Maata ei voinut, koska se olisi johtanut omassa hiessä kylpemiseen. Itse lähinnä istuin pöydän ääressä ja ratkoin Sudokuja.

Uimassa kyllä tuli käytyä kolme kertaa, ja se viilensi todella tehokkaasti. Hetkellisesti. Rannalta takaisin kävellessä ehti jo tulla hiki, joten takaisin päästyään oli otettava suihku - vaikka sitten puutarhaletkulla. Rannoilla hiekka on niin kuumaa, ettei siinä voi paljain jaloin kävellä - puhumattakaan asfaltilla tai edes puisella terassilla kävelemisestä. Aurinkovoiteen levityskin on täällä päin varsinainen operaatio. Suomessa riittää, kun vähän sipaisee rasvaa olkapäille ja niskaan, mutta täällä pitää vartalon jokainen neliösentti muistaa peittää. Jos jokin kohta unohtuu, sen kyllä huomaa jälkikäteen. Itselläni on keskellä vatsaa punainen läiskä.

Illalla alkoi yhtäkkiä raju tuuli.

Lauantai 31.12. - Uuden vuoden hääjuhla

Taas niin kuuma päivä, että hiki valuu, vaikkei edes ajattelisi mitään. Illalla oli tulossa isot uuden vuoden kemut / Hannan ja Todin hääjuhlat aussisukulaisille, joten tekemistä oli paljon. Asioiden nopeuttamiseksi menin junalla Todin työpaikalle, jotta pääsimme mahdollisimman nopeasti valmistelemaan juhlia. Oli melkoista tuskaa taivaltaa reppu selässä ja kameralaukku olalla karmeassa helteessä juna-asemalle ja sieltä Todin työpaikalle. Hiki ei valunut pelkästään otsalta, vaan ihon jokaisesta pisteestä. Matkalla juhlapaikalle eli Todin äidin asunnolle Bundeenaan poimimme kyytiin Todin lapset Jazlynin ja Aidenin.

Juhlissa oli muutamakymmen Todin sukulaista ja kaveria, joista noin puolet kysyi minulta jossain vaiheessa iltaa mitä pidän Australiasta - kuten lähes jokainen muukin, joka kuulee minun olevan Suomesta. "No onhan täällä aika kuuma, hyvin viihdyn, blaablaa."

Ruoasta ei taaskaan ollut pulaa. Iltaa aloiteltiin pasteijoilla ja jatkettiin kanavartaiden kautta sämpylöihin ja makkaroihin, kunnes päästiin itse pihveihin ja salaattiin. Juotavaakin riitti, ainakin olutta. Juomia jäähdyttämässä oli yli sata kiloa jääpaloja.

Illalla esiintyi Todin vanha kaveri Gary, joka on aikoinaan ollut jonkin semitunnetun aussibändin jäsen. Gary soitti kitaraa ja lauloi vanhoja hittejä. Vuoden vaihtuessa katseltiin keskustan ilotulituksia parvekkeelta.

Tod teki "ihan hienon" kakun.

Tod näyttää liikeradan.

Tod kuiskii Hannalle hauskoja juttuja.

Gary skulaa skebaa.