Torstai 12.1. - Cronullan rannat

Nukuin pitkään. Tod ja Hanna lähtivät muksujen kanssa aikaisin aamulla koko päiväksi vesipuistoon. Itse otin aamun rauhassa. Suunnitelma oli kierrellä Cronullaa, koska sekin on kohtuullisen iso alue, enkä ollut nähnyt kuin murto-osan siitä. Taisin päästä ovesta ulos vasta kahden maissa... ja taas kerran kameran kanssa.

Aloitin reissuni lounaalla, kuinkas muuten. Joku thai-ravintola se oli. Iso lautasellinen riisiä ja kolme reilun kokoista kauhallista eri kana- ja lihasooseja. Teki aika tiukkaa pistellä koko satsi alas. Mausteisen ruoan kyytipoikana meni helposti litra vettä. Uskomattoman herkullinen ja järjettömän iso ateria, ja hinta alle viisi euroa. Ei paha.

Lähdin sitten tallustelemaan Cronullan niemen rantoja pitkin. Näin muun muassa pelikaanin ja kookaburria, tunnetaan myös nimellä naurulintu. Hupaisan näköisiä otuksia ja melko merkillistä ääntä pitivät. Oli jokseenkin kuuma päivä - taas kerran - joten en todellakaan jaksanut koko niemeä kiertää, vaan oikaisin suoraan niemen itäpuolelle Shelly Beachille. No, olihan siellä jotain kallioihin liimautuneita korpuiksi kuivuneita simpukoita, en tiedä tuleeko rannan nimi sitten siitä. Kameran kanssa kului taas aikaa reilumman puoleisesti. Mutta niinhän ne ammattilaisetkin sanovat, että kun lähdetään kuvaamaan, ei ole kelloa eikä paluuaikoja. Ei sillä että olisin mitään mestarillisia kuvia kuitenkaan saanut.

Jatkoin pohjoiseen, eli takaisin tuttuja kulmia kohti. Olin tuttuun tapaan aika naatti, joten kotona vaihdoin uimashortsit jalkaan, otin pyyhkeen olalle ja suuntasin takaisin rannalle. Vedessä tuli polskittua aika pitkään, aallot tosin alkoivat taas ärsyttää, kun ei pystynyt rauhassa uimaan kuin 10 sekuntia kerrallaan vaahtoryöpyn häiritsemättä.

Seurasin myös soutajien harjoituksia. Täällä on aina välillä joitain isoja soutukisoja, joissa veneet ovat noin 5-metrisiä ja miehistöön kuuluu neljä soutajaa ja perämies(?). Rannalta lähdön kuvittelisi olevan mahdotonta metrin korkuisia vaahtopäitä vastaan, mutta eipä ollut. Aika mielenkiintoiselta se kyllä näytti: Miehet hyppäsivät täsmälleen samalla hetkellä veneeseen, nappasivat salamana airosta kiinni ja alkoivat soutaa tahdissa kaikin voimin. Vene lähti rannasta kuin raketti ja pomppi aika iloisesti törmätessään aaltoihin.

Jossain vaiheessa mereltä alkoi kuulua huutoa, ja joku heilutti kättään ilmassa. Hätä! Hengenpelastajat eivät olleet enää töissä. Onneksi soututiimeistä löytyi puolidelfiinejä, jotka syöksyivät apuun kellukkeiden kanssa. Kuulemma joka vuosi rannoilla hukkuu muutamia. Yleensä ne ovat turisteja, jotka eivät osaa välttää alueita, joissa vesi liikkuu rannalta pois päin.

Kuvia tulossa.