"Herzlich willkommen in Helsinki, meine Damen und Herren"
Nein danke.
Lämpötila laski 25°C, valoisuus 35 000 lx ja kosteus siirtyi ilmasta maanpinnalle. Voinpa kertoa, että ei ollut kovin juhlavaa ajaa loskasateessa Alepaan ostamaan maitoa ja ruisleipää.
Blogin päivitys oli mitä oli, pahoittelut siitä, mutta tässä nyt kertaus loppuloman tapahtumista.
Sunnuntai 31.12.
Uudenvuoden aattoillan vietin Hannalla ja Todilla, seurassamme olivat myös Todin serkku Elka ja muutama Hannan työkaveri. Istuttiin parvekkeella ja kateltiin keskustan ilotulituksia 20 km:n päässä. Yhdeksältä oli lasten ilotulitus ja keskiyöllä isompi tulitus. Raketteja ammuttiin neljästä eri paikasta samaan aikaan. Mun vanhemmat oli menny ihan keskustaan Oopperatalon kulmille jo iltapäivällä varaamaan hyvän paikan tulitusten tarkkailuun. Siellä oli varmasti vähän parempi tunnelma...
Uudenvuodenpäivä oli viimevuotista noin 20 astetta viileämpi. Lähettiin aamulla Bundeenaan, jossa oli taas talo täynnä sukua. Päivästä tuli rantapäivä. Kävin snorklaamassa ekaa kertaa elämässäni, ja se oli yllättävän kiehtovaa, vaikka vedenalaiset näkymät olivat Australian mittakaavassa varsin vaatimattomat. Näkyvyys oli kuitenkin useita metrejä. Pääsin pulikoimaan kesyjen kalaparvien keskelle, ja näin jotain kirkkaan värisiä korallin tapasia juttujakin. Hainkin luulin nähneeni, mutta se olikin vain iso kasvin lehti. :) Hengittäminen oli sen verran raskasta ohuen putken läpi, että mieleen tuli tetsailu intissä kaasunaamarin kanssa.
Rannalla juttelin parin paikallisen nuoren miehen kanssa. Toinen soitti bändissä, ja toinen elätti itsensä myymällä marjoja. Ja jos alkoi stressata, heput kertoivat tulevansa rannalle makoilemaan ja juomaan kaljaa. Kuulostaa rankalta elämältä.
Tiistai 2.1.
Pilvinen päivä. Vietettiin koko perheen voimin joitakin tunteja Westfield Shopping Townissa (siis town, ei center). Tästä paikasta taisin kirjoittaa jo viime vuonna jotain, joten ei siitä sen enempää. Tällä kertaa en nähnyt Ian Thorpea. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.
Keskiviikko 3.1.
Vietettiin taas laatuaikaa perheen kesken vierailemalla Hannan työpaikassa Flower Powerissa, joka on se Sydneyn suurin viherkasvi- ja puutarharakennusliike. Tästäkin putiikista löytyy tarinaa viime vuoden reissulta. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.
Torstai 4.1.
Lähin yksikseni Cityyn. Hyppäsin pois junasta Central Stationilla ja kävelin pääkadun päästä päähän. Koska se nyt vaan on hieno. Kadun pohjoispäässä, Circular Quayssä, räpsin taas jotain turistikuvia. Eräs aboriginaali, jonka olin pari päivää aiemmin nähnyt Cronullassa kauluspaidassa ja suorissa housuissa istui nyt turistien edessä vain riepu lanteillaan, iho maalattuna abo-musiikkia soittaen.
Nurmialueelle oli pystytetty valtava näyttö, jolta näytettiin mitäpä muutakaan kuin krikettiä. Kriketti on uskonto tässä maassa. Nurmikko oli täynnä ihmisiä seuraamassa kansallisurheilua helteisenä päivänä. Vuodenvaihteen tienoilla pelattiin The Ashes - krikettiottelu Englannin ja Australian välillä, joka kesti 5x5 päivää, ja Aussit rökitti Englannin 5-0. Illalla pakattiin, koska aamulla odotti lähtö Gold Coastille.
Perjantai 5.1.
Herätyskello soi klo 04. Aamupala naamariin, kassit autoon ja äkkiä liikkeelle, jotta ehdittiin ajaa Sydneyn läpi ennen aamuruuhkaa. Oli aika hieno näkymä, kun tunnelista ulos tullessa yhtäkkiä eteen avautui Sydneyn keskusta aamuhämärässä valoineen ja pilvenpiirtäjineen. Määräänpää oli siis Coolangatta Gold Coastilla.
Matka tehtiin kahdella autolla: toisessa Tod, Hanna ja Todin lapset, toisessa minä vanhempineni. Ajettiin isän kanssa puoliks. Vasenta kaistaa taas, ratti oikealla, eikä autossa ollut edes automaattivaihteita, mutta yllättävän hyvin se meni silti, mitä nyt välillä tuli pyyhittyä tuulilasia, kun piti laittaa vilkku päälle... Jotenkin naurettavaa, että useimmissa autoissa on 3-litranen V6-moottori, mutta silti korkein nopeusrajoitus moottoriteillä on 110 km/h. Enemmän kuitenkin ihmetytti, että mäkisillä, mutkaisilla, yksikaistaisilla teillä, joissa oli huono asfalttipinnoite ja tie vietti vahvasti ojan puolelle, nopeusrajoitus saattoi olla jopa 100 km/h. En kyllä uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä.
Isoilla teillä (highway, motorway) oli kyllä miellyttävä ajaa. Opasteet olivat äärimmäisen selkeitä: kaistojen alkaminen ja päättyminen, liittyvät ja erkanevat tiet, liikenneruuhkat ja onnettomuudet, nopeuskamerat... kaikesta oli selkeät ilmoitukset. Eikä kukaan ajanut ylinopeutta. Syy lienee se, että nopeuskameroita oli todella tiheässä, ja varoituksia ja uhkauksia oli tienvieret täynnä: "How fast are you going now?" "Check your speed." "Slow down." "Speed cameras ahead, heavy fines, loss of license."
Pysähdyspaikkojamme olivat Bulahdelah, Macksville ja Byron Bay, sikäli kun ne kenellekään mitään kertovat. Byron Bay on tunnettu pitkästä hiekkarannastaan, ja on suosittu lomailukohde. Byron Bayssa on myös Australian mantereen itäisin piste, ja pitihän siellä käydä.
Paikkojen nimiä on jotenkin vaikea muistaa, koska ne ovat usein aboriginaalikielisiä ja siksi absurdeja. Paikkojen nimiä on helppo keksiä itsekin: otetaan konsonanteista ainakin w, b, m ja l, ja lisätään väleihin vokaaleja: Murwillumbah, Mullumbimby, Bulahdelah, Woolooware, Wollongong, Woolloomooloo. Usein on myös tapana toistaa sama tai melkein sama sana kaksi kertaa: Lillipilli, Kurri Kurri, Minna Murra, Ulladulla, Turra Murra. Nämä ovat siis oikeita paikannimiä.
Matkaa kertyi 900 km, ja pysähdyksineen aikaa meni 18 tuntia. Tunti kuitenkin "säästettiin", koska määränpää sijaitsi noin 200 metriä Queenslandin osavaltion puolella, jossa on tunnin aikaero New South Walesiin nähden, vaikka osavaltiot sijaitsevatkin osapuilleen samassa kohdassa itä-länsi-suunnassa. Illalla uni tuli äkkiä.
Lauantai 6.1.
Eka päivä meni aika vahvasti asuntolan uima-altaalla ja rannalla. Asuntola oli rakenteeltaan hotelli, mutta huoneistot olivat täysin omavaraisia, eli jokaisessa oli keittiö. Takapihalla oli uima-allas liukumäkineen ja lepotuoleineen, heti kadun toisella puolella ensin sata metriä valkoista hienoa hiekkaa ja sen jälkeen silmänkantamattomiin Tyynen valtameren kirkasta vettä. Ihan jees.
Sunnuntai 7.1.
Todin äidin miehen tytär tuli miehensä kanssa moikkaamaan meitä, ja päivä meni taas rannalla ja altaalla.
Maanantai 8.1.
Tehtiin iso kasa eväitä ja suunnattiin autolla kohti Lamington National Parkia. Päivä oli kenties loman kuumin, joten oli hyvä viettää se sademetsän varjossa. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kauan se kyllä kesti, kun autolla kiivettiin vuorenrinnettä ylös S:n muotoista tietä pitkin, eikä ollut edes turvakaiteita. Sademetsässä puut olivat isoja ja kasvit erikoisia, ja siellä juoksenteli paljon kalkkunoita. Kiivettiin yhteen puuhun tikkaita pitkin ja käveltiin puiden välille rakennettuja siltoja pitkin. Kaikkea ihmetellessä aikaa meni yllättävän paljon.
Tiistai 9.1.
Taas auto alle ja suunnaksi 30 kilometriä pohjoisempana, kuitenkin vielä Kultarannikolla sijaitseva Surfers Paradise (ilman heittomerkkiä, koska eivät osaa kirjoittaa), joka on yksi Gold Coastin taajamista, ja jossa sijaitsee kaiketi yksi maailman kuuluisimmista hiekkarannoista sekä maailman korkein asuinrakennus Q1 Tower.
Ensimmäiset tunnit kulutettiin valtavassa ulkoilmaostoskeskuksessa, minkä jälkeen menimme Surfers Paradisen ytimeen, eli pääkauppakadulle ja hiekkarantaa ihmettelemään. Päivä oli pilvinen, joten ei menty uimaan, eikä mennyt kukaan muukaan lukuunottamatta yhtä polvästiä, joka ui "dangerous current" -kylttien välissä. Noottiahan siitä tuli hengenpelastajilta. Surfersissa olisi kyllä voinut viettää paljon enemmän aikaa kuin vain pari tuntia... esimerkiksi pari viikkoa.
Keskiviikko 10.1.
Aamulla taas valmiiksi tehdyt eväät kylmälaukkuun ja koko porukka autoon. Tällä kertaa suuntana oli Wet'n'Wild-vesipuisto, joka ainakin Serenan päihittää 6-0. Päivä oli täysin pilvinen aamusta iltaan, mikä vähän latisti tunnelmaa, koska liukujen jälkeen märkänä oli välillä jopa kylmä. Hauskaa silti riitti, ja päivä oli Todin lapsille loman kohokohta. Liukuja oli paljon ja ne olivat isoja, pitkiä ja vauhdikkaita, eikä niihin tarvinnut jonottaa järjettömän kauan.
Illalla katottiin ulkoilmaleffa ei drive-inissä, vaan dive-inissä. Ei sentään veden alla tarvinnut olla... Itse asiassa makoiltiin rantatuoleilla, mutta jotkut lilluivat vedessä koko puolitoista tuntia. Ite oisin vajonnut hypotermiaan, jos oisin sitä yrittänyt.
Torstai 11.1.
Viimeinen päivä Gold Coastilla. Ei pilviä -> rannalle. Vedessä alkoi kuitenkin esiintyä blue bottleja, jotka ovat pieniä, sinisiä, meduusankaltaisia otuksia, joilla on pitkä polttava häntä(?). Jotkut sai osumaa ja juoksivat kirkuen rannalle, mä vältyin. Päivää jatkettiinkin sitten asuntolan uima-altaalla, jonka vedessä oli muuten kloorin lisäksi jonkin verran suolaa. Ajaa kuulemma kloorin asiaa.
Perjantai 12.1.
Aamulla oli heti seiskan jälkeen lähtö takaisin kohti Sydneyä. Tällä kertaa matkustin Australiassa asuvien kanssa. Pysähdyimme alkumatkasta uimaan ns. Tea tree lakessa (Lake Ainsworth) - järvessä, jonka ympärillä kasvaa "teepuita", jotka ovat värjänneet veden teen väriseksi, eli oranssinkeltaiseksi. Järvessä uiminen kuulemma parantaa haavoja... Eväitä pysähdyttiin syömään Emerald Beachilla, joka ei utuisella säällä kovassa tuulessa ollut ihan nimensä veroinen. Loppumatka paineltiin ilman pitkiä pysähdyksiä, eikä aikaa kulunut koko reissuun kuin noin 12 tuntia.
Lauantai 13.1.
Viimeinen kokonainen päivä. Hengailin Cronullan rannalla ja keskustassa, tein viimeisiä ostoksia ja murehdin seuraavaa päivää. Illalla istuttiin Todin, Hannan ja Elkan kanssa iltaa kotona(?).
Sunnuntai 14.1.
Käytiin viimeisellä aterialla kreikkalaisessa ravintolassa Cronullassa, mukana oli myös Todin kaveri Donny. Söin elämäni mureinta lihaa (lammasta). Illalla noutaja tuli ja vei takaisin Suomeen.
Maanantai 15.1.
Neljä tuntia Wienin lentokentällä. Mozart-suklaata, Mozart-kirjoja, Mozart-paitoja, Mozart-figuureja, Mozartin musiikkia, Mozart sitä, Mozart tätä, Mozart, Mozart, Mozart. Ei taida Itävallalla mitään muuta olla. Paitsi käsipallomaajoukkue, joka matkusti meidän kanssa samalla koneella Suomeen. Keskimäärin aika isoja miehiä, ja levein taisi istua mun vieressä. Siinä sitten oltiin olkapää olkapäätä vasten. Onneks lento oli lyhyt.
x.x.200x
Jes, huomenna taas Sydneyyn!
Kuvia löytyy täältä: http://users.tkk.fi/~palanen/kuvat/australia2/
Lämpötila laski 25°C, valoisuus 35 000 lx ja kosteus siirtyi ilmasta maanpinnalle. Voinpa kertoa, että ei ollut kovin juhlavaa ajaa loskasateessa Alepaan ostamaan maitoa ja ruisleipää.
Blogin päivitys oli mitä oli, pahoittelut siitä, mutta tässä nyt kertaus loppuloman tapahtumista.
Sunnuntai 31.12.
Uudenvuoden aattoillan vietin Hannalla ja Todilla, seurassamme olivat myös Todin serkku Elka ja muutama Hannan työkaveri. Istuttiin parvekkeella ja kateltiin keskustan ilotulituksia 20 km:n päässä. Yhdeksältä oli lasten ilotulitus ja keskiyöllä isompi tulitus. Raketteja ammuttiin neljästä eri paikasta samaan aikaan. Mun vanhemmat oli menny ihan keskustaan Oopperatalon kulmille jo iltapäivällä varaamaan hyvän paikan tulitusten tarkkailuun. Siellä oli varmasti vähän parempi tunnelma...
Uudenvuodenpäivä oli viimevuotista noin 20 astetta viileämpi. Lähettiin aamulla Bundeenaan, jossa oli taas talo täynnä sukua. Päivästä tuli rantapäivä. Kävin snorklaamassa ekaa kertaa elämässäni, ja se oli yllättävän kiehtovaa, vaikka vedenalaiset näkymät olivat Australian mittakaavassa varsin vaatimattomat. Näkyvyys oli kuitenkin useita metrejä. Pääsin pulikoimaan kesyjen kalaparvien keskelle, ja näin jotain kirkkaan värisiä korallin tapasia juttujakin. Hainkin luulin nähneeni, mutta se olikin vain iso kasvin lehti. :) Hengittäminen oli sen verran raskasta ohuen putken läpi, että mieleen tuli tetsailu intissä kaasunaamarin kanssa.
Rannalla juttelin parin paikallisen nuoren miehen kanssa. Toinen soitti bändissä, ja toinen elätti itsensä myymällä marjoja. Ja jos alkoi stressata, heput kertoivat tulevansa rannalle makoilemaan ja juomaan kaljaa. Kuulostaa rankalta elämältä.
Tiistai 2.1.
Pilvinen päivä. Vietettiin koko perheen voimin joitakin tunteja Westfield Shopping Townissa (siis town, ei center). Tästä paikasta taisin kirjoittaa jo viime vuonna jotain, joten ei siitä sen enempää. Tällä kertaa en nähnyt Ian Thorpea. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.
Keskiviikko 3.1.
Vietettiin taas laatuaikaa perheen kesken vierailemalla Hannan työpaikassa Flower Powerissa, joka on se Sydneyn suurin viherkasvi- ja puutarharakennusliike. Tästäkin putiikista löytyy tarinaa viime vuoden reissulta. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.
Torstai 4.1.
Lähin yksikseni Cityyn. Hyppäsin pois junasta Central Stationilla ja kävelin pääkadun päästä päähän. Koska se nyt vaan on hieno. Kadun pohjoispäässä, Circular Quayssä, räpsin taas jotain turistikuvia. Eräs aboriginaali, jonka olin pari päivää aiemmin nähnyt Cronullassa kauluspaidassa ja suorissa housuissa istui nyt turistien edessä vain riepu lanteillaan, iho maalattuna abo-musiikkia soittaen.
Nurmialueelle oli pystytetty valtava näyttö, jolta näytettiin mitäpä muutakaan kuin krikettiä. Kriketti on uskonto tässä maassa. Nurmikko oli täynnä ihmisiä seuraamassa kansallisurheilua helteisenä päivänä. Vuodenvaihteen tienoilla pelattiin The Ashes - krikettiottelu Englannin ja Australian välillä, joka kesti 5x5 päivää, ja Aussit rökitti Englannin 5-0. Illalla pakattiin, koska aamulla odotti lähtö Gold Coastille.
Perjantai 5.1.
Herätyskello soi klo 04. Aamupala naamariin, kassit autoon ja äkkiä liikkeelle, jotta ehdittiin ajaa Sydneyn läpi ennen aamuruuhkaa. Oli aika hieno näkymä, kun tunnelista ulos tullessa yhtäkkiä eteen avautui Sydneyn keskusta aamuhämärässä valoineen ja pilvenpiirtäjineen. Määräänpää oli siis Coolangatta Gold Coastilla.
Matka tehtiin kahdella autolla: toisessa Tod, Hanna ja Todin lapset, toisessa minä vanhempineni. Ajettiin isän kanssa puoliks. Vasenta kaistaa taas, ratti oikealla, eikä autossa ollut edes automaattivaihteita, mutta yllättävän hyvin se meni silti, mitä nyt välillä tuli pyyhittyä tuulilasia, kun piti laittaa vilkku päälle... Jotenkin naurettavaa, että useimmissa autoissa on 3-litranen V6-moottori, mutta silti korkein nopeusrajoitus moottoriteillä on 110 km/h. Enemmän kuitenkin ihmetytti, että mäkisillä, mutkaisilla, yksikaistaisilla teillä, joissa oli huono asfalttipinnoite ja tie vietti vahvasti ojan puolelle, nopeusrajoitus saattoi olla jopa 100 km/h. En kyllä uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä.
Isoilla teillä (highway, motorway) oli kyllä miellyttävä ajaa. Opasteet olivat äärimmäisen selkeitä: kaistojen alkaminen ja päättyminen, liittyvät ja erkanevat tiet, liikenneruuhkat ja onnettomuudet, nopeuskamerat... kaikesta oli selkeät ilmoitukset. Eikä kukaan ajanut ylinopeutta. Syy lienee se, että nopeuskameroita oli todella tiheässä, ja varoituksia ja uhkauksia oli tienvieret täynnä: "How fast are you going now?" "Check your speed." "Slow down." "Speed cameras ahead, heavy fines, loss of license."
Pysähdyspaikkojamme olivat Bulahdelah, Macksville ja Byron Bay, sikäli kun ne kenellekään mitään kertovat. Byron Bay on tunnettu pitkästä hiekkarannastaan, ja on suosittu lomailukohde. Byron Bayssa on myös Australian mantereen itäisin piste, ja pitihän siellä käydä.
Paikkojen nimiä on jotenkin vaikea muistaa, koska ne ovat usein aboriginaalikielisiä ja siksi absurdeja. Paikkojen nimiä on helppo keksiä itsekin: otetaan konsonanteista ainakin w, b, m ja l, ja lisätään väleihin vokaaleja: Murwillumbah, Mullumbimby, Bulahdelah, Woolooware, Wollongong, Woolloomooloo. Usein on myös tapana toistaa sama tai melkein sama sana kaksi kertaa: Lillipilli, Kurri Kurri, Minna Murra, Ulladulla, Turra Murra. Nämä ovat siis oikeita paikannimiä.
Matkaa kertyi 900 km, ja pysähdyksineen aikaa meni 18 tuntia. Tunti kuitenkin "säästettiin", koska määränpää sijaitsi noin 200 metriä Queenslandin osavaltion puolella, jossa on tunnin aikaero New South Walesiin nähden, vaikka osavaltiot sijaitsevatkin osapuilleen samassa kohdassa itä-länsi-suunnassa. Illalla uni tuli äkkiä.
Lauantai 6.1.
Eka päivä meni aika vahvasti asuntolan uima-altaalla ja rannalla. Asuntola oli rakenteeltaan hotelli, mutta huoneistot olivat täysin omavaraisia, eli jokaisessa oli keittiö. Takapihalla oli uima-allas liukumäkineen ja lepotuoleineen, heti kadun toisella puolella ensin sata metriä valkoista hienoa hiekkaa ja sen jälkeen silmänkantamattomiin Tyynen valtameren kirkasta vettä. Ihan jees.
Sunnuntai 7.1.
Todin äidin miehen tytär tuli miehensä kanssa moikkaamaan meitä, ja päivä meni taas rannalla ja altaalla.
Maanantai 8.1.
Tehtiin iso kasa eväitä ja suunnattiin autolla kohti Lamington National Parkia. Päivä oli kenties loman kuumin, joten oli hyvä viettää se sademetsän varjossa. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kauan se kyllä kesti, kun autolla kiivettiin vuorenrinnettä ylös S:n muotoista tietä pitkin, eikä ollut edes turvakaiteita. Sademetsässä puut olivat isoja ja kasvit erikoisia, ja siellä juoksenteli paljon kalkkunoita. Kiivettiin yhteen puuhun tikkaita pitkin ja käveltiin puiden välille rakennettuja siltoja pitkin. Kaikkea ihmetellessä aikaa meni yllättävän paljon.
Tiistai 9.1.
Taas auto alle ja suunnaksi 30 kilometriä pohjoisempana, kuitenkin vielä Kultarannikolla sijaitseva Surfers Paradise (ilman heittomerkkiä, koska eivät osaa kirjoittaa), joka on yksi Gold Coastin taajamista, ja jossa sijaitsee kaiketi yksi maailman kuuluisimmista hiekkarannoista sekä maailman korkein asuinrakennus Q1 Tower.
Ensimmäiset tunnit kulutettiin valtavassa ulkoilmaostoskeskuksessa, minkä jälkeen menimme Surfers Paradisen ytimeen, eli pääkauppakadulle ja hiekkarantaa ihmettelemään. Päivä oli pilvinen, joten ei menty uimaan, eikä mennyt kukaan muukaan lukuunottamatta yhtä polvästiä, joka ui "dangerous current" -kylttien välissä. Noottiahan siitä tuli hengenpelastajilta. Surfersissa olisi kyllä voinut viettää paljon enemmän aikaa kuin vain pari tuntia... esimerkiksi pari viikkoa.
Keskiviikko 10.1.
Aamulla taas valmiiksi tehdyt eväät kylmälaukkuun ja koko porukka autoon. Tällä kertaa suuntana oli Wet'n'Wild-vesipuisto, joka ainakin Serenan päihittää 6-0. Päivä oli täysin pilvinen aamusta iltaan, mikä vähän latisti tunnelmaa, koska liukujen jälkeen märkänä oli välillä jopa kylmä. Hauskaa silti riitti, ja päivä oli Todin lapsille loman kohokohta. Liukuja oli paljon ja ne olivat isoja, pitkiä ja vauhdikkaita, eikä niihin tarvinnut jonottaa järjettömän kauan.
Illalla katottiin ulkoilmaleffa ei drive-inissä, vaan dive-inissä. Ei sentään veden alla tarvinnut olla... Itse asiassa makoiltiin rantatuoleilla, mutta jotkut lilluivat vedessä koko puolitoista tuntia. Ite oisin vajonnut hypotermiaan, jos oisin sitä yrittänyt.
Torstai 11.1.
Viimeinen päivä Gold Coastilla. Ei pilviä -> rannalle. Vedessä alkoi kuitenkin esiintyä blue bottleja, jotka ovat pieniä, sinisiä, meduusankaltaisia otuksia, joilla on pitkä polttava häntä(?). Jotkut sai osumaa ja juoksivat kirkuen rannalle, mä vältyin. Päivää jatkettiinkin sitten asuntolan uima-altaalla, jonka vedessä oli muuten kloorin lisäksi jonkin verran suolaa. Ajaa kuulemma kloorin asiaa.
Perjantai 12.1.
Aamulla oli heti seiskan jälkeen lähtö takaisin kohti Sydneyä. Tällä kertaa matkustin Australiassa asuvien kanssa. Pysähdyimme alkumatkasta uimaan ns. Tea tree lakessa (Lake Ainsworth) - järvessä, jonka ympärillä kasvaa "teepuita", jotka ovat värjänneet veden teen väriseksi, eli oranssinkeltaiseksi. Järvessä uiminen kuulemma parantaa haavoja... Eväitä pysähdyttiin syömään Emerald Beachilla, joka ei utuisella säällä kovassa tuulessa ollut ihan nimensä veroinen. Loppumatka paineltiin ilman pitkiä pysähdyksiä, eikä aikaa kulunut koko reissuun kuin noin 12 tuntia.
Lauantai 13.1.
Viimeinen kokonainen päivä. Hengailin Cronullan rannalla ja keskustassa, tein viimeisiä ostoksia ja murehdin seuraavaa päivää. Illalla istuttiin Todin, Hannan ja Elkan kanssa iltaa kotona(?).
Sunnuntai 14.1.
Käytiin viimeisellä aterialla kreikkalaisessa ravintolassa Cronullassa, mukana oli myös Todin kaveri Donny. Söin elämäni mureinta lihaa (lammasta). Illalla noutaja tuli ja vei takaisin Suomeen.
Maanantai 15.1.
Neljä tuntia Wienin lentokentällä. Mozart-suklaata, Mozart-kirjoja, Mozart-paitoja, Mozart-figuureja, Mozartin musiikkia, Mozart sitä, Mozart tätä, Mozart, Mozart, Mozart. Ei taida Itävallalla mitään muuta olla. Paitsi käsipallomaajoukkue, joka matkusti meidän kanssa samalla koneella Suomeen. Keskimäärin aika isoja miehiä, ja levein taisi istua mun vieressä. Siinä sitten oltiin olkapää olkapäätä vasten. Onneks lento oli lyhyt.
x.x.200x
Jes, huomenna taas Sydneyyn!
Kuvia löytyy täältä: http://users.tkk.fi/~palanen/kuvat/australia2/
posted by Heikki at
11:11
|
0 comments
