"Herzlich willkommen in Helsinki, meine Damen und Herren"

Nein danke.

Lämpötila laski 25°C, valoisuus 35 000 lx ja kosteus siirtyi ilmasta maanpinnalle. Voinpa kertoa, että ei ollut kovin juhlavaa ajaa loskasateessa Alepaan ostamaan maitoa ja ruisleipää.

Blogin päivitys oli mitä oli, pahoittelut siitä, mutta tässä nyt kertaus loppuloman tapahtumista.

Sunnuntai 31.12.
Uudenvuoden aattoillan vietin Hannalla ja Todilla, seurassamme olivat myös Todin serkku Elka ja muutama Hannan työkaveri. Istuttiin parvekkeella ja kateltiin keskustan ilotulituksia 20 km:n päässä. Yhdeksältä oli lasten ilotulitus ja keskiyöllä isompi tulitus. Raketteja ammuttiin neljästä eri paikasta samaan aikaan. Mun vanhemmat oli menny ihan keskustaan Oopperatalon kulmille jo iltapäivällä varaamaan hyvän paikan tulitusten tarkkailuun. Siellä oli varmasti vähän parempi tunnelma...

Uudenvuodenpäivä oli viimevuotista noin 20 astetta viileämpi. Lähettiin aamulla Bundeenaan, jossa oli taas talo täynnä sukua. Päivästä tuli rantapäivä. Kävin snorklaamassa ekaa kertaa elämässäni, ja se oli yllättävän kiehtovaa, vaikka vedenalaiset näkymät olivat Australian mittakaavassa varsin vaatimattomat. Näkyvyys oli kuitenkin useita metrejä. Pääsin pulikoimaan kesyjen kalaparvien keskelle, ja näin jotain kirkkaan värisiä korallin tapasia juttujakin. Hainkin luulin nähneeni, mutta se olikin vain iso kasvin lehti. :) Hengittäminen oli sen verran raskasta ohuen putken läpi, että mieleen tuli tetsailu intissä kaasunaamarin kanssa.

Rannalla juttelin parin paikallisen nuoren miehen kanssa. Toinen soitti bändissä, ja toinen elätti itsensä myymällä marjoja. Ja jos alkoi stressata, heput kertoivat tulevansa rannalle makoilemaan ja juomaan kaljaa. Kuulostaa rankalta elämältä.

Tiistai 2.1.
Pilvinen päivä. Vietettiin koko perheen voimin joitakin tunteja Westfield Shopping Townissa (siis town, ei center). Tästä paikasta taisin kirjoittaa jo viime vuonna jotain, joten ei siitä sen enempää. Tällä kertaa en nähnyt Ian Thorpea. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.

Keskiviikko 3.1.
Vietettiin taas laatuaikaa perheen kesken vierailemalla Hannan työpaikassa Flower Powerissa, joka on se Sydneyn suurin viherkasvi- ja puutarharakennusliike. Tästäkin putiikista löytyy tarinaa viime vuoden reissulta. Illalla grillailtiin ja syötiin isolla joukolla Bundeenassa.

Torstai 4.1.
Lähin yksikseni Cityyn. Hyppäsin pois junasta Central Stationilla ja kävelin pääkadun päästä päähän. Koska se nyt vaan on hieno. Kadun pohjoispäässä, Circular Quayssä, räpsin taas jotain turistikuvia. Eräs aboriginaali, jonka olin pari päivää aiemmin nähnyt Cronullassa kauluspaidassa ja suorissa housuissa istui nyt turistien edessä vain riepu lanteillaan, iho maalattuna abo-musiikkia soittaen.

Nurmialueelle oli pystytetty valtava näyttö, jolta näytettiin mitäpä muutakaan kuin krikettiä. Kriketti on uskonto tässä maassa. Nurmikko oli täynnä ihmisiä seuraamassa kansallisurheilua helteisenä päivänä. Vuodenvaihteen tienoilla pelattiin The Ashes - krikettiottelu Englannin ja Australian välillä, joka kesti 5x5 päivää, ja Aussit rökitti Englannin 5-0. Illalla pakattiin, koska aamulla odotti lähtö Gold Coastille.

Perjantai 5.1.
Herätyskello soi klo 04. Aamupala naamariin, kassit autoon ja äkkiä liikkeelle, jotta ehdittiin ajaa Sydneyn läpi ennen aamuruuhkaa. Oli aika hieno näkymä, kun tunnelista ulos tullessa yhtäkkiä eteen avautui Sydneyn keskusta aamuhämärässä valoineen ja pilvenpiirtäjineen. Määräänpää oli siis Coolangatta Gold Coastilla.

Matka tehtiin kahdella autolla: toisessa Tod, Hanna ja Todin lapset, toisessa minä vanhempineni. Ajettiin isän kanssa puoliks. Vasenta kaistaa taas, ratti oikealla, eikä autossa ollut edes automaattivaihteita, mutta yllättävän hyvin se meni silti, mitä nyt välillä tuli pyyhittyä tuulilasia, kun piti laittaa vilkku päälle... Jotenkin naurettavaa, että useimmissa autoissa on 3-litranen V6-moottori, mutta silti korkein nopeusrajoitus moottoriteillä on 110 km/h. Enemmän kuitenkin ihmetytti, että mäkisillä, mutkaisilla, yksikaistaisilla teillä, joissa oli huono asfalttipinnoite ja tie vietti vahvasti ojan puolelle, nopeusrajoitus saattoi olla jopa 100 km/h. En kyllä uskaltanut ajaa yli kuuttakymppiä.

Isoilla teillä (highway, motorway) oli kyllä miellyttävä ajaa. Opasteet olivat äärimmäisen selkeitä: kaistojen alkaminen ja päättyminen, liittyvät ja erkanevat tiet, liikenneruuhkat ja onnettomuudet, nopeuskamerat... kaikesta oli selkeät ilmoitukset. Eikä kukaan ajanut ylinopeutta. Syy lienee se, että nopeuskameroita oli todella tiheässä, ja varoituksia ja uhkauksia oli tienvieret täynnä: "How fast are you going now?" "Check your speed." "Slow down." "Speed cameras ahead, heavy fines, loss of license."

Pysähdyspaikkojamme olivat Bulahdelah, Macksville ja Byron Bay, sikäli kun ne kenellekään mitään kertovat. Byron Bay on tunnettu pitkästä hiekkarannastaan, ja on suosittu lomailukohde. Byron Bayssa on myös Australian mantereen itäisin piste, ja pitihän siellä käydä.

Paikkojen nimiä on jotenkin vaikea muistaa, koska ne ovat usein aboriginaalikielisiä ja siksi absurdeja. Paikkojen nimiä on helppo keksiä itsekin: otetaan konsonanteista ainakin w, b, m ja l, ja lisätään väleihin vokaaleja: Murwillumbah, Mullumbimby, Bulahdelah, Woolooware, Wollongong, Woolloomooloo. Usein on myös tapana toistaa sama tai melkein sama sana kaksi kertaa: Lillipilli, Kurri Kurri, Minna Murra, Ulladulla, Turra Murra. Nämä ovat siis oikeita paikannimiä.

Matkaa kertyi 900 km, ja pysähdyksineen aikaa meni 18 tuntia. Tunti kuitenkin "säästettiin", koska määränpää sijaitsi noin 200 metriä Queenslandin osavaltion puolella, jossa on tunnin aikaero New South Walesiin nähden, vaikka osavaltiot sijaitsevatkin osapuilleen samassa kohdassa itä-länsi-suunnassa. Illalla uni tuli äkkiä.

Lauantai 6.1.
Eka päivä meni aika vahvasti asuntolan uima-altaalla ja rannalla. Asuntola oli rakenteeltaan hotelli, mutta huoneistot olivat täysin omavaraisia, eli jokaisessa oli keittiö. Takapihalla oli uima-allas liukumäkineen ja lepotuoleineen, heti kadun toisella puolella ensin sata metriä valkoista hienoa hiekkaa ja sen jälkeen silmänkantamattomiin Tyynen valtameren kirkasta vettä. Ihan jees.

Sunnuntai 7.1.
Todin äidin miehen tytär tuli miehensä kanssa moikkaamaan meitä, ja päivä meni taas rannalla ja altaalla.

Maanantai 8.1.
Tehtiin iso kasa eväitä ja suunnattiin autolla kohti Lamington National Parkia. Päivä oli kenties loman kuumin, joten oli hyvä viettää se sademetsän varjossa. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta kauan se kyllä kesti, kun autolla kiivettiin vuorenrinnettä ylös S:n muotoista tietä pitkin, eikä ollut edes turvakaiteita. Sademetsässä puut olivat isoja ja kasvit erikoisia, ja siellä juoksenteli paljon kalkkunoita. Kiivettiin yhteen puuhun tikkaita pitkin ja käveltiin puiden välille rakennettuja siltoja pitkin. Kaikkea ihmetellessä aikaa meni yllättävän paljon.

Tiistai 9.1.
Taas auto alle ja suunnaksi 30 kilometriä pohjoisempana, kuitenkin vielä Kultarannikolla sijaitseva Surfers Paradise (ilman heittomerkkiä, koska eivät osaa kirjoittaa), joka on yksi Gold Coastin taajamista, ja jossa sijaitsee kaiketi yksi maailman kuuluisimmista hiekkarannoista sekä maailman korkein asuinrakennus Q1 Tower.

Ensimmäiset tunnit kulutettiin valtavassa ulkoilmaostoskeskuksessa, minkä jälkeen menimme Surfers Paradisen ytimeen, eli pääkauppakadulle ja hiekkarantaa ihmettelemään. Päivä oli pilvinen, joten ei menty uimaan, eikä mennyt kukaan muukaan lukuunottamatta yhtä polvästiä, joka ui "dangerous current" -kylttien välissä. Noottiahan siitä tuli hengenpelastajilta. Surfersissa olisi kyllä voinut viettää paljon enemmän aikaa kuin vain pari tuntia... esimerkiksi pari viikkoa.

Keskiviikko 10.1.
Aamulla taas valmiiksi tehdyt eväät kylmälaukkuun ja koko porukka autoon. Tällä kertaa suuntana oli Wet'n'Wild-vesipuisto, joka ainakin Serenan päihittää 6-0. Päivä oli täysin pilvinen aamusta iltaan, mikä vähän latisti tunnelmaa, koska liukujen jälkeen märkänä oli välillä jopa kylmä. Hauskaa silti riitti, ja päivä oli Todin lapsille loman kohokohta. Liukuja oli paljon ja ne olivat isoja, pitkiä ja vauhdikkaita, eikä niihin tarvinnut jonottaa järjettömän kauan.

Illalla katottiin ulkoilmaleffa ei drive-inissä, vaan dive-inissä. Ei sentään veden alla tarvinnut olla... Itse asiassa makoiltiin rantatuoleilla, mutta jotkut lilluivat vedessä koko puolitoista tuntia. Ite oisin vajonnut hypotermiaan, jos oisin sitä yrittänyt.

Torstai 11.1.
Viimeinen päivä Gold Coastilla. Ei pilviä -> rannalle. Vedessä alkoi kuitenkin esiintyä blue bottleja, jotka ovat pieniä, sinisiä, meduusankaltaisia otuksia, joilla on pitkä polttava häntä(?). Jotkut sai osumaa ja juoksivat kirkuen rannalle, mä vältyin. Päivää jatkettiinkin sitten asuntolan uima-altaalla, jonka vedessä oli muuten kloorin lisäksi jonkin verran suolaa. Ajaa kuulemma kloorin asiaa.

Perjantai 12.1.
Aamulla oli heti seiskan jälkeen lähtö takaisin kohti Sydneyä. Tällä kertaa matkustin Australiassa asuvien kanssa. Pysähdyimme alkumatkasta uimaan ns. Tea tree lakessa (Lake Ainsworth) - järvessä, jonka ympärillä kasvaa "teepuita", jotka ovat värjänneet veden teen väriseksi, eli oranssinkeltaiseksi. Järvessä uiminen kuulemma parantaa haavoja... Eväitä pysähdyttiin syömään Emerald Beachilla, joka ei utuisella säällä kovassa tuulessa ollut ihan nimensä veroinen. Loppumatka paineltiin ilman pitkiä pysähdyksiä, eikä aikaa kulunut koko reissuun kuin noin 12 tuntia.

Lauantai 13.1.
Viimeinen kokonainen päivä. Hengailin Cronullan rannalla ja keskustassa, tein viimeisiä ostoksia ja murehdin seuraavaa päivää. Illalla istuttiin Todin, Hannan ja Elkan kanssa iltaa kotona(?).

Sunnuntai 14.1.
Käytiin viimeisellä aterialla kreikkalaisessa ravintolassa Cronullassa, mukana oli myös Todin kaveri Donny. Söin elämäni mureinta lihaa (lammasta). Illalla noutaja tuli ja vei takaisin Suomeen.

Maanantai 15.1.
Neljä tuntia Wienin lentokentällä. Mozart-suklaata, Mozart-kirjoja, Mozart-paitoja, Mozart-figuureja, Mozartin musiikkia, Mozart sitä, Mozart tätä, Mozart, Mozart, Mozart. Ei taida Itävallalla mitään muuta olla. Paitsi käsipallomaajoukkue, joka matkusti meidän kanssa samalla koneella Suomeen. Keskimäärin aika isoja miehiä, ja levein taisi istua mun vieressä. Siinä sitten oltiin olkapää olkapäätä vasten. Onneks lento oli lyhyt.

x.x.200x
Jes, huomenna taas Sydneyyn!

Kuvia löytyy täältä: http://users.tkk.fi/~palanen/kuvat/australia2/

"Meine Damen und Herren, willkommen in Sydney"

Danke! Taas 21 tuntia koneessa ja 5 tuntia kentilla, mutta sen arvoista. Eivat nayttaneet enaa koneessa Steve Irwin -videota...

Vasta perilla mulle kerrottiin, etta taalla on paljon viileampaa kuin vuosi sitten. Hyva jos paastaan kolmeenkymppiin. Aika kesya, mutta kelvannee. Oon toistaseks majottunut Todin aidin Marialynnen luona Bundeenassa, koska Hanna ja Tod on vaan juossu toissa, joten niista ei kaiketi olisi seuraa ollut. Huomenna niilla alkaa kahden viikon loma, ja siirryn tuttuun majapaikkaan Cronullaan.

Talla kertaa selviydyin jet lagista vahan paremmin ku viimeks, vaikka koneessa en monta tuntia nukkunutkaan, ja parina ekana aamuna herasin ennen auringonnousua (noin viidelta). Nyt alkaa rytmi loytya. Eka paiva meni lahinna rannalla hengatessa ja fotoja napsiessa. Perjantaina seikkailtiin Cronullan kaupoissa, kun oli vahan pilvinen paiva, ja vettakin tais tulla muutama tippa. Tanaan kaytiin Taronga Zoossa ihan keskustan hollilla. Oli vahan parempi kuin Korkeasaari... Lopultakin nain kengurun (ymmartanette, etta en saa pisteita kirjainten paalle...), koalan ja vompatin, eli oon kai nyt virallisesti kayny Australiassa. Paras vetonaula oli kylla gorilla-aitaus, joka veti eniten vakea. Aitauksessa oli yks isanta, pari emantaa ja muutama kakara. Taisin seurata niita lahemmas puoli tuntia. Taytyy sanoa, etta olivat yllattavan inhimillisia. Valilla lapset painivat ja kinastelivat, ja sitten aiti tuli valiin erottamaan ne toisistaan. Ja sitten kun isa tuli kuvioihin (oli muuten torkean iso), kukaan ei uskaltanu teha mitaan.

Huomenna on NYE eli uudenvuoden aatto. Keskustaan ei kannattane menna, jos Hannaa on uskominen. Se oli siella kolme vuotta sitten kattomassa tulituksia, ja jo kuudelta iltapaivalla kaikki paikat (siis _kaikki_ paikat) oli niin taynna, etta missaan ei voinut istua eika vissiin kavelemaankaan mahtunut, vaan piti seista paikallaan kuus tuntia. Ei oikein houkuttele. Luultavasti siis vietetaan ilta kotosalla joidenkin kavereiden kanssa.

Perjantain sanomalehdessa oli iso juttu siita, kun Paris Hilton oli ollut uimassa Bondi Beachilla. Se kuulemma viettaa uuden vuoden Sydneyssa. Joku jatka oli lainannut pyyhettaan Parisille, ja tama oli luvannut kirjoittaa nimmarinsa pyyhkeeseen, mutta eipa ollut tussia saatavilla. Noh, Paris sanoi talle miekkoselle, etta voisi tulla hakemaan Parisin nimmarin taman hotellilta myohemmin, ja antanut vielapa vinkin, etta pyyhe kannattaisi sitten myyda eBayssa. :)

Laitan kuvia esille, kunhan saan ne kamerasta koneelle. Niita on perinteiseen tapaan paljon. En tuu kirjottamaan tanne joka paiva, kuten jotkut ehka huomasivat, mutta kerron sitte kylla kaikesta mita on tullu tehtya.

Loppukaneetti

On kai aika sanoa jotain syvällistä ja tyhjentävää. Huomisen varaan en sitä jätä, koska on vielä pakkaamatta, ja kuviakin pitäisi poltella cd:ille useita gigoja, joten niihin tuhraantuu varmasti aikaa. Jos on hyvä sää, on myös pakko käydä vielä uimassa. Lento lähtee onneksi vasta 18.30.

Suomeen on siis tultava takaisin, mutta niin on tännekin. Tällä hetkellä en kaipaa Suomea. Ihmisiä siellä kyllä. Kävin äsken ulkona kävelyllä, t-paidassa, shortseissa ja sandaaleissa. Siis keskellä yötä. Suomessa saman voi tehdä ehkä kerran vuodessa. Täällä varmaan parisataa kertaa. Siinä yksi hyvä syy, miksi en kaipaa pimeää loskaan. Sanokoon joku muu mitä tahansa, mutta lämpimässä vain on yksinkertaisesti mukavampi ja helpompi elää. Mikä on hirveämpää, kuin palella napakassa pakkastuulessa pysäkillä odottamassa bussia?

Ensimmäisenä iltana tuntui epätodelliselta olla täällä. Jotenki pelottavaa olla yhtäkkiä niin kaukana kotoa. Tunne kesti muutaman päivän. Tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi. Nyt täällä on jo todella kotoisaa, ja joka päivä pidän Sydneystä enemmän kuin edellisenä päivänä. Tässä vaiheessa hyvin paljon. Siksi on haikeaa lähteä pois.

Mitä muuta täällä on kuin lämpö?

(Ihan kuin jotain muutakin tarvittaisiin...)

No, ihmiset. En sano, että parempia kuin Suomessa, mutta erilaisia. Kaikki hymyilevät melkein aina. Ihmekös se - kyllä mäkin hymyilisin, jos aina paistaisi ja olisi lämmin. Itse asiassa täällä varmaan hymyilinkin koko ajan, vähintään sisäisesti.

Meri. Ei tarvinne sanoa enempää, kuvat kertovat.

Keskusta. Kun haluaa hengittää suurkaupungin ilmaa, katsella maailman menoa tai ostaa mitä tahansa.

Luonto ja eläimet. En taaskaan sano, että parempia kuin Suomessa, mutta erilaisia. Palmuja, eukalyptuksia, akaasioita. Rainbow lorakeeteja, kakaduja, kookaburria. Vesinokkaeläimiä, kenguruja, emuja, koalia, dingoja.

...

Kiitos blogin lukijoille. Tiedän, että aika moni luki tätä, joten en kirjottanut vain omia muisteluitani varten. Nyt kuitenkin vaikenen toistaiseksi. Seuraavaa Australian-matkaani odotellessa...

Pian nähdään!

Perjantai 13.1. - Blue Mountains

Taas oli jo etukäteen suunniteltu, että lähdetään käymään Blue Mountainsilla, joka on kuuluisahko ja laajahko alue noin sadan kilometrin päässä lännessä. Ei siis auttanut aamulla valittaa, vaikka taivas oli harmaa ja vettä tuli.

Tunnetuin nähtävyys Blue Mountainsilla on Three Sisters, joka on kolmea naista muistuttava kalliomuodostelma. Ajettiin näköalapaikalle, josta on vain noin sadan metrin matka kyseiseen nähtävyyteen. Sankan sumun takia ei kuitenkaan nähnyt yhtään mitään. Pelkkää harmaata joka suuntaan. Hieman ehkä harmitti. Sateen takia ei myöskään haluttu lähteä kävellen kiertelemään kallionreunaa kulkevia kävelyreittejä. Jossain paikassa sumu oli hälvennyt hieman, ja jyrkänteeltä näki jonkin verran. Tuolloin oltiin noin kilometrin korkeudessa, joten kirkkaalla olisi näkynyt varmaan aika kauas. Jyrkänteen alla oli muuten läjä autonromuja.

Iltapäivällä ajeltiin takaisin kotiin ja katottiin The Dukes of Hazzard. No... olihan siinä hetkensä, mutta ei voi mestariteokseksi sanoa.

Kuvia kai tulee...

Torstai 12.1. - Cronullan rannat

Nukuin pitkään. Tod ja Hanna lähtivät muksujen kanssa aikaisin aamulla koko päiväksi vesipuistoon. Itse otin aamun rauhassa. Suunnitelma oli kierrellä Cronullaa, koska sekin on kohtuullisen iso alue, enkä ollut nähnyt kuin murto-osan siitä. Taisin päästä ovesta ulos vasta kahden maissa... ja taas kerran kameran kanssa.

Aloitin reissuni lounaalla, kuinkas muuten. Joku thai-ravintola se oli. Iso lautasellinen riisiä ja kolme reilun kokoista kauhallista eri kana- ja lihasooseja. Teki aika tiukkaa pistellä koko satsi alas. Mausteisen ruoan kyytipoikana meni helposti litra vettä. Uskomattoman herkullinen ja järjettömän iso ateria, ja hinta alle viisi euroa. Ei paha.

Lähdin sitten tallustelemaan Cronullan niemen rantoja pitkin. Näin muun muassa pelikaanin ja kookaburria, tunnetaan myös nimellä naurulintu. Hupaisan näköisiä otuksia ja melko merkillistä ääntä pitivät. Oli jokseenkin kuuma päivä - taas kerran - joten en todellakaan jaksanut koko niemeä kiertää, vaan oikaisin suoraan niemen itäpuolelle Shelly Beachille. No, olihan siellä jotain kallioihin liimautuneita korpuiksi kuivuneita simpukoita, en tiedä tuleeko rannan nimi sitten siitä. Kameran kanssa kului taas aikaa reilumman puoleisesti. Mutta niinhän ne ammattilaisetkin sanovat, että kun lähdetään kuvaamaan, ei ole kelloa eikä paluuaikoja. Ei sillä että olisin mitään mestarillisia kuvia kuitenkaan saanut.

Jatkoin pohjoiseen, eli takaisin tuttuja kulmia kohti. Olin tuttuun tapaan aika naatti, joten kotona vaihdoin uimashortsit jalkaan, otin pyyhkeen olalle ja suuntasin takaisin rannalle. Vedessä tuli polskittua aika pitkään, aallot tosin alkoivat taas ärsyttää, kun ei pystynyt rauhassa uimaan kuin 10 sekuntia kerrallaan vaahtoryöpyn häiritsemättä.

Seurasin myös soutajien harjoituksia. Täällä on aina välillä joitain isoja soutukisoja, joissa veneet ovat noin 5-metrisiä ja miehistöön kuuluu neljä soutajaa ja perämies(?). Rannalta lähdön kuvittelisi olevan mahdotonta metrin korkuisia vaahtopäitä vastaan, mutta eipä ollut. Aika mielenkiintoiselta se kyllä näytti: Miehet hyppäsivät täsmälleen samalla hetkellä veneeseen, nappasivat salamana airosta kiinni ja alkoivat soutaa tahdissa kaikin voimin. Vene lähti rannasta kuin raketti ja pomppi aika iloisesti törmätessään aaltoihin.

Jossain vaiheessa mereltä alkoi kuulua huutoa, ja joku heilutti kättään ilmassa. Hätä! Hengenpelastajat eivät olleet enää töissä. Onneksi soututiimeistä löytyi puolidelfiinejä, jotka syöksyivät apuun kellukkeiden kanssa. Kuulemma joka vuosi rannoilla hukkuu muutamia. Yleensä ne ovat turisteja, jotka eivät osaa välttää alueita, joissa vesi liikkuu rannalta pois päin.

Kuvia tulossa.

Keskiviikko 11.1. - Darling Harbour

Tänään oli neljäs ja luultavasti viimeinen päivä keskustassani. Taas junalla keskustaan Town Hallille (tällä kertaa sain ilmastoidun junan), josta oli tarkoitus hypätä monorailiin. Korviini kantautui kuitenkin jonkin halpakaupan kaiuttimista vouhkaava miesääni, joka toitotti, miten halpaa tässä kaupassa oli. Ja halpaa oli: ostin 10 dollarilla hyvän repun ja 3 dollarilla bumerangin. Kaupalla ei muuten ollut nimeä.

Kaupasta selvittyäni hyppäsin siihen monorailiin, joka kiertää pientä, noin 20 minuutin mittaista lenkkiä keskustassa. Ajelin ensin yhden täyden kierroksen, ja sen jälkeen jatkoin vielä Darling Harbouriin, joka on kaunis satama-alue täynnä kuppiloita ja baareja (kalliita). Onpa siellä myös kauppakeskus, jossa tuli kierreltyä. Yhdessä kaupassa en ehtinyt monta sanaa myyjälle sanoa, kun hän jo kysyi mistä päin olen. Kieleni ei siis vakuuttanut. Tai ehkä se johtui ulkonäöstäni, sillä seuraavan kaupan myyjä kysyi heti sisään astuttuani "Are you Swedish?".

Päivän pääkohde oli kuitenkin Sydney Aquarium. Annan paikalle pisteet siitä, että sieltä löytyi vesinokkaeläin, liejuryömijä ja losserokala. Lippua ostaessani tiskin takana istunut afrikkalaista syntyperää ollut nainen katsoi opiskelijakorttiani ja sanoi "Aa...Finland! Mita kuluu?" Meinas leuka pudota pöydälle. Hänellä oli kuulemma joskus ollut suomalainen partneri.

Suosituin ja kieltämättä kiinnostavinkin kohde akvaariossa on vedenalainen, lasiseinäinen tunneli, joita siellä on kaksi. Toisessa käveltiin hyljealtaan alla, toisessa haialtaan. Hylkeet olivat aika veikeitä - oli kiva seurata, kun ne uivat torpedon lailla tunnelin katon yläpintaa hipoen. Näytti kivalta puuhalta. Hylkeitä olisi voinut tuijottaa aika pitkään...

Sain kuitenkin silmäni irti niistä veitikoista. Haialtaassa oli myös rauskuja sekä tiesmitä pienempiä kaloja. Hait eivät kuitenkaan syöneet niitä... omituista. Suurimmat hait olivat 3-metrisiä. Aika tylsiä kyllä hylkeisiin verrattuina, lilluivat vain paikallaan ja lipuivat vesivirran mukana. Mokomat laiskat möhkäleet. Akvaarion altaista löytyi myös pingviinejä ja krokoja, sekä tietysti jotain pieniä sinttejä ammeet pullollaan, mutta kuka nyt sellaisia jaksaa katsoa.

Illalla Tod ja Hanna tulivat Todin serkun Elkan ja tämän miehen Brienin kanssa keskustaan, ja menimme päivälliselle Chinatowniin. Muita odotellessa kävin eräässä matkamuistokaupassa. Olin ainoa asiakas, eikä se ollut ensimmäinen kerta kiinalaisten pitämässä liikkeessä. En tiedä oliko sattumaa. Kuitenkin vähän epämiellyttävä tunne, kun ensin pukumies avaa minulle oven, sen jälkeen lähes jokainen myyjä haluaa tervehtiä minua erikseen (ja liikkeessähän työskentelee puoli sukua), ja kaikki tuijottavat minua, koska olen liikkeen ainoa asiakas. Pari pyörähdystä hyllyjen ympäri ja äkkiä ulos. En taida enää uskaltaa mennä kiinalaisiin kauppoihin.

Illanmyöhällä vielä oluset Darling Harbourin rantabaarissa (yhdessä niistä kalliista), ja sitten kotiin. Mä olin kuski. Tosin keskustassa ei ollut mainittavasti liikennettä siihen aikaan, mutta kuitenkin. Niin, ja Elka sanoi mulle "You're the biggest human being I've ever seen". Kohteliaisuus? Kuulemma.

Monorail kulkee kaupungin läpi.

Darling Harbourin ostoskeskus rantakahviloineen.

Keskusta kuvattuna Darling Harbourista. On vähän käyrä kuva...

Olisko toi nyt sitten grey nurse shark eli harmaa hoitsuhai.

Chinatown on kävelykadunpätkä täynnä kiinalaisia ravintoloita ja kauppoja.

Tiistai 10.1. - Sight Seeing osa 2

Vähän liian kuuma päivä keskustassa hortoilemiseen, mutta sinne kuitenkin lähdin, kun Tod jäi hoitelemaan omia bisneksiään. Sää oli kuin morsian, joten otin kameran mukaan. Mun tuurilla kohdalle sattui tietysti taas vanha, kuuma juna. Uusissa, ilmastoiduissa junissa tosin ehtii tunnin matkalla melkein tulla kylmä.

Aloitin matkan Circural Quaystä. Menin ensin kuvailemaan oopperataloa ja jatkoin sieltä matkaa Harbour Bridgelle, jossa kiipesin torniin katselemaan maisemia satama-alueelle päin. Tässä vaiheessa olin pyörinyt jo parikolme tuntia ympäriinsä hikeä valuen ja kameranmötikkä kaulalla roikkuen. Alkoi vähän hermoja kiristää ja oli pakko käydä haukkaamassa jotain.

Jatkoin matkaa laajaan Botanical Gardensiin, jossa on paljon... noh, kasveja. Isoja puita ja muita, mutta en ollut niistä kovin innoissani. Seuraavana vastaan tuli Hyde Park, joka on kyllä ihan nätti, muttei kovin iso verrattuna Lontoon Hyde Parkiin. Nyt oli kutakuinkin Sydney Towerin vieressä, joten pitihän siellä mennä käymään. Lippu ylös maksoi 17 dollaria, mutta siihen sisältyi OzTrek, jossa kerrottiin Australiasta ja katsottiin vauhdikas leffapätkä teatterissa, jossa penkit heiluivat esityksen mukana. Matka itse torniin 250 metrin korkeuteen kesti hissillä pari minuuttia. Näkymät olivat kyllä ihan mukavat. Ylös torniin ei ollut juurikaan jonoa, mutta alas saikin jonottaa puoli tuntia.

Alkoi olla jo ilta ja päivällisen nälkä. Kävin vielä ostamassa vähän matkamuistoja sekä suklaapatukan japanilaiselta katukioskimyyjältä, jonka puheesta ei tahtonut saada mitään selvää, koska heppu hymyili koko ajan suupielet korvissa asti.

Sitten taas tunti junassa ja kotona lysähdin uupuneena sohvalle.

Oopperatalo Harbour Bridgeltä kuvattuna.

140-metriä korkean Harbour Bridgen päälle pääsee kävelemään. Tosin aika kallista lystiä.

Hyde Park. Eipä se oo muuta kuin leveä kävelykatu puiden välissä.

Sydney Towerista näkee kivasti. Valkoinen oopperatalo pilkistää hieman, myös Harbour Bridge kurkistaa lähinnä olevan pilvenpiirtäjän takaa.

Maanantai 9.1. - Autoilua, dartsia ja krikettiä

Aamulla Tod kysyi, olisinko mä se kuski tämän päivän, koska hänen olkapäänsä edelleen haittasi ajamista. Sanoin, jotta tottahan toki. Olinhan sitä varten hankkinut kansainvälisen ajokortin.

Vaikeinta ei ollut vasemmalla kaistalla pysyminen (vaikka siihenkin pitä ajoittain keskittyä ihan tosissaan), vaan auton hahmottaminen ja hallitseminen, koska ratti on siis oikealla puolella. Onneksi Todin Holden Berlina on sentään automaattivaihteinen, jotta ei tarvitse vasemmalla kädellä sohia vaihdekeppiä. Oli aluksi hieman hankala hahmottaa, missä auton vasen reuna kulkee. Välillä tulikin ajettua aika varman päälle oikeassa reunassa. Välillä vaas liian vasemmalla, koska sitä on itse tottunut istumaan kaistan vasemman reunan päällä. Pakittaessa oli hyvin outoa katsoa vasemman olan yli taakse, pää kun tahtoi väkisin kurkata oikealta puolelta onko takana esteitä.

Liikenneympyrässä ajamisesta on pakko mainita, se on täällä sen verran erikoista. Niitä on muuten varsin paljon, ja yleensä ne ovat nelihaaraisia. Tällöin niissä ajetaan lähes kuten tavallisessa x-risteyksessä. Jos käännytään ensimmäisestä vasemmalle, vilkutetaan vasemmalle, jo ennen ympyrää. Jos taas jatketaan ympyrästä suoraan, ei vilkuteta missään vaiheessa mihinkään suuntaan. Ja jos taas ajetaan pidemmälle ja käännytään tulosuuntaan nähden oikealle, vilkutetaan jo ennen ympyrää oikealle ja jatketaan sitä niin kauan, kunnes poistutaan ympyrästä, jolloin vilkutetaan vasemmalle. Ei välttämättä maailman yksinkertaisinta, ja Todin kanssa kävinkin asiasta pitkän väittelyn.

Todin autosta vielä. Holden vastaa siis Opelia, ja siltä löytyy esim. malli Astra. Muitakin samoja, mutta eri nimisiä asioita on tullut vastaan, esimerkiksi GB Glass -jäätelö tunnetaan täällä nimellä Streets ja Axe on Lynx.

Yksi päivän tavoitteista oli ostaa tikat Todin darts-tauluun. Kyllähän sellaiset saatiinkin pitkän prosessin jälkeen, koska piti löytää kunnolliset tikat. Sen opin, että hyvät tikat tehdään volframista ja oikeat darts-taulut (kuten Todin taulu) sian karvasta. Iltapäivällä Todin kanssa pelailtiin dartsia parvekkeella ja Tod opetti useita eri darts-pelejä. Naapurin mamma valitti puuhan aiheuttava häiritsevää "melua". Voin kuvitella... "tok, tok, tok..... tok, tok, tok....."

Illalla katottiin telkusta krikettiä. Tod selitti sääntöjä melkolailla pitkään, ja sain koko ajan esittää tarkentavia kysymyksiä, koska säännöt eivät ole aivan yksinkertaiset (tyyliin jalkapallo: "potkaise pallo maaliin"). Alkaa aina hymyilyttää, kun Tod alkaa intohimoisesti kertoa kriketistä tai rugbystä, jotka ovat täällä kansallislajeja. Tod aina paasaa siitä, miten kovia pelejä ne ovat ja miten hyväkuntoisia pelaajat ovat, ja sitten Tod juoksee ympäri olohuonetta demonstroidessaan taklauksia ja kiinniottoja.

Illalla suunnittelin kevään lukujärjestystä, mikä on tehtävä täällä, koska koulu alkaa paluutani seuraavana päivänä.

Sunnuntai 8.1. - Pulikointia

Erikoista. Etsin netistä säätietoja, ja kaikki sivustot yhtä lukuunottamatta ennustivat viikonlopulle pilviä ja sateita. Tämä yksi lupasi aurinkoa, ja onneksi se oli oikeassa. Taas siis täydellinen rantakeli.

Mentiinkin siis Hannan ja Todin kanssa Cronullan rannalle. Tod näytti minulle, miten oikeaoppisesti bodysurfataan - ei sillä että olisin kuitenkaan oppinut. "Follow me", kävi käsky ja Tod lähti uimaan merelle päin. Hetkessä hän oli parinkymmenen metrin päässä minusta. Itse olin päässyt ehkä 5 metriä eteenpäin, koska näin jumittamaan aaltoihin. Tod sukelteli niistä kätevästi ali. Pitää kuulemma sukeltaa pohjaan asti, koska siellä vesi virtaa vähiten, ja samalla potkia pohjasta vauhtia. Tuntuu siltä, että pitäisi olla puoliksi hylje pystyäkseen kätevästi liikkumaan näissä aalloissa.

Aallot olivat taas tänään melko isot. Välillä vettä oli vain polveen asti, mutta aallon tullessa kastui kaulaa myöten. Ennen isoa aaltoa vesi aina virtaa voimakkaasti merelle päin ja pahimmillaan vie mennessään, kuten aiemmin jo selitinkin. Iso aalto myös välillä vetää perässään rantaan päin aika voimalla.

Iltapäivällä ei taaskaan tullut tehtyä mitään, mikä kiinnostaisi ketään. Sain pari hyvää kuvaa kakadusta. Huomiseksi on luvattu sadetta - myös sillä sivustolla, joka piti viikonlopun osalta paikkansa.